Sampan kolme vinkkiä kiinteistösijoittamiseen

12.10.2017

Samppa Lajunen – huippu-urheilijasta kiinteistösijoittajaksi

Vuonna 2002 Samppa Lajunen voitti kolme Olympiakultaa. Nyt Lajunen hallinnoi 40 miljoonan euron kiinteistösijoituksia Samla Capitalin kautta ja kertoo, miten huippu-urheilusta saatuja kokemuksia voi hyödyntää sijoitustoiminnassa.

– Huippu-urheilussa on tuhansia, jotka haluavat voittaa. Voittaakseen tavoitteet tulee asettaa todella korkealle ja niiden saavuttamiseksi on tehtävä töitä.

– Näin on myös kiinteistösijoittamisessa. Jalkatyötä on tehtävä paljon, Lajunen kiteyttää.

Kiinteistösijoittamisessa kohteiden ostaminen ei tapahdu nappia painamalla.

– Se vaatii todella paljon omatoimista tutkimustyötä, yhteydenottoja kiinteistön omistajiin, kiinteistökatselmuksia, ja kaikki tämä lukumääräisesti moniin kiinteistöihin, Lajunen valistaa.

Ole aktiivinen omistaja

Kun kiinteistöt on ostettu, tulee niistä pitää huolta.

– Kiinteistösijoittajan tulee pitää vuokralaisiin yhteyttä varmistuakseen heidän tyytyväisyydestään, Lajunen kertoo.

Lajusen mukaan kiinteistöjen omistajissa on suuria eroja. Jos omistaja on passiivinen, niin riski ongelmista kasvaa. Se voi realisoitua kiinteistöjen kunnon heikkenemisenä tai vuokralaiskatona.

– Kiinteistön arvo alenee, kun vuokralaiset lähtevät. Eniten töitä tekevät ovat voittajia, Lajunen tiivistää.

Muista myös kiinteistöjen myynti

Omistukset tulee myös jossain vaiheessa myydä ja se tulee muistaa jo kohteita ostettaessa. Tällä hetkellä hoivakiinteistöissä ostohinta saadaan myyntihintaa alemmaksi ostamalla useita pienempiä kohteita ja myymällä nämä nippuna ulos.

– Lisäarvo syntyy nipun kasaamisesta, Lajunen kertoo.

Rakenna itsellesi voittajatiimi

– Yhdistetty ei ole joukkuelaji, mutta tiimillä on erittäin suuri merkitys myös yksilöurheilussa, Lajunen kertoo.

Huippu-urheilu vaatii monenlaista huippuosaamista. Siinä on valmentajia, suksihuoltajia, yhteistyökumppaneiden rahallista panostusta ja harjoituskavereita.

– Voittaminen vaatii voittajatiimin.

Kiinteistösijoittamisessa on sama juttu.

Kukaan ei voi osata kaikkea yksin. Lajunen kertoo kiinteistöjen kehityshankkeista, joissa toimitiloja muutetaan asumiskäyttöön. Siinä tarvitaan arkkitehtiä, rakennuskonsulttia, rakennusliikettä, pankkirahoittajaa, sijoittajia ja ennen kaikkea yhteistä tahtoa.

– Menestys vaatii huippuosaamista ja huippuosaaminen huippuosaajien tunnistamista, Lajunen tiivistää.

 

Juttu on julkaistu alunperin osoitteessa: http://www.businessopas.fi/talous/samppa-lajunen-huippu-urheilijasta-kiinteistosijoittajaksi ja sen on kirjoittanut Henri Blomster.