Samla Capital on luotettava ja pysyvä kumppani Hengityssairauksien tutkimussäätiölle
26.03.2021
Samla Capital on tärkeä sijoittamisen kumppani Hengityssairauksien tutkimussäätiölle. Laadukas ja tuottava sijoitustoiminta on elinehto säätiölle, joka jakaa apurahoja ja tukee hengityssairauksiin liittyvää tieteellistä tutkimustyötä.
Samla Capital vakuuttaa jo ensikontaktilla
Hyvä palvelu ja rivakka yhteydenotto olivat avainasemassa, kun Samla Capitalin ja Hengityssairauksien tutkimussäätiön yhteistyön palasia vasta kasattiin. “Olimme etsineet jo pidempään markkinoilta rahastoa, jonka kautta voi sijoittaa asuntoihin ja toimitiloihin. Tilasimme Samla Capitalin sivuilta esitteet, jotka saapuivat saman tien”, kertoo Hengityssairauksien säätiön toimitusjohtaja Jenni Rilasti.
Samla Capitalin toimintatapaan kuuluu välitön kontaktointi potentiaalisen asiakkaan yhteydenoton jälkeen. “Jokin Samla Capitalin toimintatavassa ja nopeudessa vakuutti niin, että halusin kuulla yrityksestä lisää”, jatkaa Rilasti yhteistyön alkutaipaleesta.
Samla Capital avaa toimintatapaansa ja arvomaailmaansa laajasti viestinnässään ja ensitapaamisessa asiakkaidensa kanssa, mikä oli myös Hengityssairauksien tutkimussäätiölle tärkeää.
“Uskomme, että juuri arvoilla ja toimintakulttuurilla on paljon merkitystä siihen, millaista tulosta syntyy. Koimme, että Samla Capital kertoi näistä asioista poikkeuksellisen tarkasti. Se vakuutti. Myös Samla Capitalin konsepti oli jotain sellaista, mitä olimme etsineet. Markkinoilla on paljon tarjontaa. Samla Capital oli ensimmäinen, joka oikeasti herätti kiinnostuksen”, kiteyttää Rilasti.
Laadukasta asunto- ja toimitilasijoittamista
Samla Capital tarjoaa sijoituspalvelua, joka keskittyy asuntoihin ja toimitiloihin. Samla Capitalin kautta sijoittaja saa hyvin hajautetun rahaston, joka perustuu kiinteään omaisuuteen. Ammattitaitoisesti hoidettu kiinteistö tai toimitila edistää osaltaan laadukasta asumista, hyvinvointia ja yhteiskunnan elinkeinoelämää. Ne ovat Samla Capitalille tärkeitä arvoja. Rahastojen asunto- ja toimitilasijoittaminen on hajautettua, hallittua ja hyvin hoidettua. Kokonaisuutta hoitavat ammattilaiset. Rahastot antavat mahdollisuuden sijoittaa kerralla useampaan toimitilaan tai asuntoon. Asiakas saa tuottojen lisäksi hyvää ja asiantuntevaa palvelua.
Hengityssairauksien tutkimussäätiölle tuottava sijoittaminen on äärimmäisen tärkeää. Hengityssairauksien tutkimussäätiö myöntää vuosittain apurahoja ja avustuksia hengityssairauksien ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen sekä hengityssairaiden elämänlaatuun ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvään tieteelliseen tutkimustyöhön ja kehittämishankkeisiin sekä palvelutoimintaan.
“Ilman tuottoisaa sijoittamista säätiö ei voi toteuttaa ideologiaansa ja toimintansa tarkoitusta. Siksi sijoittaminen on meille elinehto”, avaa Rilasti.
Hengityssairauksien tutkimussäätiö etsi erityisesti asunto- ja toimitilasijoittamiseen keskittynyttä rahastoa. Säätiö on sijoittanut aiemmin esimerkiksi pörssinoteerattujen yritysten osakkeisiin. Salkkua haluttiin tasapainottaa kiinteistösijoittamiseen keskittyvällä rahastolla. Säätiö kokee, että kiinteään omaisuuteen sijoittaminen on hyvä lisä heidän sijoitussalkkuunsa. Sijoitustyön horisontti on pitkällä, ja työtä tehdään pitkäjänteisesti.
“Kun sijoitetaan jonkun muun tahon rahoja kuin omia, pitää olla luottamusta, ja turvallisuuden tuntu pitää tulla jostakin. Totta kai ymmärrämme, että maailmassa voi tapahtua kaikenlaista, mutta täytyy tulla tunne, että tämä porukka tekee kaikkensa onnistumisen eteen. Samla Capitalin sitoutuminen todella näkyy heidän toiminnastaan”, kertoo Rilasti.
Henkilökohtaista palvelua ja sitoutunutta yhteistyötä
Samla Capital haluaa haastaa itseään ja toimia tavoitteellisesti kovalla sykkeellä. Yrityksen tarmokas tiimi uskoo, että ilman intohimoa ei ole energiaa, ja ilman energiaa ei ole mitään. Samla Capitalille on tärkeää, että asenne välittyy myös sidosryhmille ja asiakkaille. Yritys tähtää toiminnassaan läpinäkyvyyteen niin asiakkaiden kuin sidosryhmien suuntaan. Samla Capitalissa uskotaan, että avoimuus lisää luottamusta.
“Samla Capitalin kanssa kaikki on edennyt hyvin ja nopeasti. Samla otti selkeästi kapulan käsiinsä, mikä oli hyvä juttu. Meidät on pidetty koko ajan hyvin ajan tasalla. Ammattimaisen työtavan vuoksi nopea eteneminen on ollut mahdollista”, kertoo Rilasti Samla Capitalin palvelusta.
Samla Capital tähtää toiminnassaan mahdollisimman hyvän tuoton saavuttamiseen. Yrityksessä tehdään lujasti töitä tavoitteen eteen. Henkilöstö panostaa siihen, että yrityksen sijoitusomaisuutta hoidetaan pieteetillä päivittäin. Sitoutuminen aktiiviseen tekemiseen yhdistää samlalaisia. Kun tekeminen puhuu puolestaan, välittyy se myös asiakkaille.
“Minusta yrittäjähenkisyys kuvaa hyvin sitoutumisen astetta. Samla Capitalilla asioitamme hoitava Tapio Lyytinen on juuri tätä. Hän on ammattitaitoinen, tavoitteellinen ja energinen. Tulee olo, että Tapio todella haluaa tuntea sijoittajia henkilökohtaisesti. Tapio on myös sopivalla tavalla rento sekä aidosti sitoutunut ja innostunut. Hän seisoo täysillä omien tuotteidensa ja ratkaisujensa takana. Kaikki on hoitunut äärimmäisen tyylikkäästi.”, Rilasti kuvailee yhteyshenkilöään ja palvelua Samla Capitalissa.
Pitkäjänteistä yhteistyötä
Samla Capital panostaa laadukkaaseen yhteistyöhön. Asiakaspalvelua tehdään pitkäjänteisesti. Myös Hengityssairauksien tutkimussäätiön toimitusjohtaja Jenni Rilasti on huomannut tämän: “Olen ollut todella aidosti tyytyväinen. Samla Capitalin tavassa toimia on jotain erilaista. Kunnianhimo ja tavoitteellisuus näkyvät koko yrityksen toiminnassa”.
Rilasti uskaltaa suositella Samla Capitalia kaikille, jotka haluavat sijoittaa asuntoihin ja toimitiloihin juuri rahaston kautta: “Tämä on oikein varteenotettava vaihtoehto”. Myös Rilasti itse näkee Samla Capitalin pitkäaikaisena ja pysyvänä kumppanina, jonka kautta Hengityssairauksien tutkimussäätiö sijoittaa vielä vuosienkin päästä. “Toivon, että me saimme säätiölle Samlasta kumppanin, jonka kanssa tehdään aina yhteistyötä. Painotukset sijoituksissa voivat tietysti vaihdella. Näen, että tämä kumppani pysyy säätiön rinnalla tulevaisuudessakin”, päättää Rilasti.
Lisätietoja Samlan sijoitusvaihtoehdoista:
Tapio Lyytinen
Myyntijohtaja
tapio.lyytinen@samla.fi
+358 50 401 1954
Matti Heikkinen
Asiakkuuspäällikkö
matti.heikkinen@samla.fi
+358 40 091 7703
Jyri Koskivaara
Sijoitusjohtaja
jyri.koskivaara@samla.fi
+358 50 443 5000
Oletko kiinnostunut sijoittamisesta?
Täytä alla oleva lomake