Samla Capital yrityksenä

Samla Capital on suomalainen kiinteistöalan pääomasijoitusyhtiö. Yhtiön perusti vuonna 2015 Samppa Lajunen, entinen huippu-urheilija, jolla on vahva intohimo sijoittamiseen.

Ota yhteyttä

Samla Capitalin tarina

Jo yliopiston opiskeluajoista lähtien kolminkertaisella olympiavoittajalla ja Samla Capitalin perustajalla Samppa Lajusella oli unelmana perustaa oma rahasto- ja hallinnointiyhtiö. Samppa keräsi kokemusta tekemällä töitä pankkisektorilla, sijoittamalla sukuyhtiönsä kautta ja säästämällä pääomaa, kunnes aika oli kypsä. Vuonna 2015 Samla Capital ja sen ensimmäinen rahasto, Samla Toimitilat Ky, perustettiin. Tänä päivänä Samlalla on 4 kiinteistöihin keskittyvää rahastoa, noin 400 sijoittajaa ja n. 254 miljoonan euron hallinnoitava varallisuus.

Ammattimaisuus oli ominaisuus, joka kolminkertaisen olympiavoittajan oli opittava hyvin varhaisella iällä. Nykyisin ammattimainen kiinteistösijoittaminen on oleellinen osa Samlan yrityskulttuuria ja se ohjaa tiimiämme kohti yhteisiä tavoitteita.

Tiedämme, että menestys on ansaittava, joka päivä uudestaan, ja että huipputulokset syntyvät vain yhdessä tekemällä. Kasvun taustalla on ollut kulttuuri, jonka keskiössä on  pitkäjänteinen työskentely tavoitteiden ylittämiseksi. Nämä opit mahdollistivat aikanaan olympiavoitot urheilussa, ja nyt samat työn tekemisen periaatteet on jalkautettu Samla Capitaliin. Tulokset ovat olleet sen mukaisia. Haluamme, että asiakkaidemme sijoitukset ovat hyvin hoidettuna joka ikinen päivä: vastuullisesti, yhdessä tekemällä ja tiedostaen, että tavoitteet on tehty ylitettäviksi.

Arvomme

 

  • Pääomitamme hyvinvointia
    Sijoituskohteemme ovat konkreettisia, näkyviä, jokapäiväistä elämää ja työntekoa tukevia kohteita. Toimimme alueilla, jotka tarjoavat sijoittajille hyvää tuottoa ja samalla yhteiskunnalle paljon hyvää. Kunnossa olevat kiinteistöt tuovat hyvinvointia käyttäjilleen. Näistä syistä sanomme, että pääomitamme hyvinvointia.
  • Tavoitteet on tehty ylitettäväksi
    Tavoitteemme on asetettu keskimääräistä korkeammalle. Sijoittajille tavoittelemme hyvää tuottoa maltillisella riskillä. Vuokralaisille pyrimme tarjoamaan toimivat ja heidän tarpeisiinsa sopivat vuokratilat. Tuottoa ei tehdä turvallisuudesta tinkimällä. Turvallisuus tarkoittaa meillä sijoituskohteen potentiaalia tulevaisuuden arvonnousulle ja riittävästä hajautuksesta huolehtimista. Tavoitteet ylitetään vain ja ainoastaan kovalla työllä – ja sitä me olemme tottuneet tekemään. Tekemällä enemmän, laadukkaammin, sinnikkäämmin ja pitkäjänteisemmin pystymme parantamaan suoritustamme.
  • Yhdessä
    Meillä on kiinteistösijoittamisen ammattilaisista muodostuva tiimi, jossa jokaisella on oma erityisosaamisensa ja vastuunsa. Silti jokaisella on oma varahenkilönsä, jolloin toiminta ei ole yhdestä ihmisestä kiinni. Huipputulos syntyy siis yhteistyön kautta. Yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan: voimme hajauttaa sijoituksia useisiin eri kohteisiin ja keskittää työtä yhdelle organisaatiolle. Käytössämme ovat alan parhaat asiantuntijat ja neuvonantajat. Tiimimme kautta saamme käyttöömme enemmän tietoa, osaamista ja kokemusta, kuin mihin kukaan yksin voisi pystyä.
  • Intohimo
    Vain oikean asenteen kautta pystymme tekemään työn, jota tavoitteiden ylittäminen vaatii. Tavoitteemme kohdistuvat kiinteistöjen vuokralaisten hyvinvoinnin varmistamiseen, sijoittajatuoton tekemiseen, ja myös haluun haastaa itseämme ja kehittyä työssämme jatkuvasti. Tähän kaikkeen tarvitsemme oikeaa asennetta ja intohimoa.

Avainluvut

84 000 m2
Vuokrattavaa pinta-alaa
Toimilupa
Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa (Finanssivalvonta)
254 M€
Hallinnoitavien sijoitusten arvot
4
Kiinteistöstrategialla toimivaa vaihtoehtorahastoa
12
Työntekijää
398
Sijoittajaa
2,4 M€
Samla Capital Oy:n liikevaihto
74,6%
Samla Capital Oy:n omavaraisuusaste
12,4 % p.a.
Samla Toimitilat Ky:n toteutunut vuosituotto (IRR)
2,1 % p.a.
Samla Toimitilat II Ky:n toteutunut vuosituotto (IRR)
5,9 % p.a.
Samla Asunnot Ky:n toteutunut vuosituotto (IRR)

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää vaihtoehdoista.