Voittamisesta ja häviämisestä
Huippu-urheilijan ja kiinteistösijoittajan vangitseva kertomus siitä, miltä tuntuu voittaa ja hävitä paljon.
Mäkihypyn alastulossa on paikka, jota kutsutaan kriittiseksi pisteeksi. Se on mäen jyrkimmän osuuden päätepiste, jossa alastulo alkaa loiventua. Se on raja, jonka yli pyritään hyppäämään. Lyhyeksi jäänyt lento on turvallinen tehdä, muttei tuo menestystä. Liian pitkälle kantava hyppy taas voi johtaa kaatumiseen ja loukkaantumiseen.
Kun ihminen kohtaa oman kriittisen pisteensä, hän ei voi kiertää kysymystä, mitä jää jäljelle? Mihin minä oikeasti luotan?
Samppa Lajunen on saavuttanut paljon niin urheilussa kuin sijoittamisessakin, mutta kokenut molemmissa myös rajuja pettymyksiä. Lajunen nousi lama-ajan niukkuudesta yhdistetyn hiihdon huipulle ja voitti kolme olympiakultaa Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Huippu-urheilun jälkeen alkoi uusi kilpailuareena: yrittäminen ja sijoittaminen.
Liiketoiminnan kasvua seurasi Lajusen uran suurin hanke, Helsingin Kruununhakaan rakennettu luksushotelli The Hotel Maria. Koronapandemian, sodan, inflaation ja rahoitusvaikeuksien keskellä kunnianhimoinen projekti ajautui kriisiin. Hotelli myytiin vuonna 2025, ja Lajunen joutui kohtaamaan tappion, joka oli toista mittaluokkaa kuin yksikään urheilukilpailu.
Tämä on tarina voittamisesta ja menettämisestä sekä siitä, mitä jää, kun mitalit, raha ja asema eivät enää kanna.
Kirja käsittelee Samppa Lajusen elämää sellaisena kuin se on: urheilua, työelämää, mediaa ja elämän arvoja. Siinä kerrotaan myös Samla Capitalin perustamistarina ja yrityksen matka vuoteen 2026.
Yhtiön näkökulman samoihin tapahtumiin olemme kertoneet erikseen sivulla Avoimuus ja opit.
Tiedot
Kriittinen piste
Kirjoittanut Janne Villa yhteistyössä Samppa Lajusen kanssa
Kustantaja Otava
Ilmestyy 24.9.2026
Painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana
ISBN 978-951-1-54402-9
Kirjan kustantaja on Otava, ja kirjan saa tilattua esimerkiksi Suomalaisesta Kirjakaupasta.
On vaarallista rakentaa identiteettiään yksittäisten voittojen tai tappioiden, onnistumisten tai epäonnistumisten varaan. Sisäinen rauha on löydettävä niistä riippumatta.
Miksi tämä kirja?
Monet haluavat nähdä kirjan kirjoittamisen kaupallisena projektina, jota se ei lähtökohtaisesti ole. Jotkut taas näkevät kirjan kirjoittamisen tavoitteena saada näkyvyyttä. Näkyvyys ei ole itsessään ollut tavoite. Miksi siis kirjoittaa kirja, jolla ei ole taloudellista tai näkyvyyteen liittyvää motiivia?
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että elämän arvoa voi paremmin mitata sillä, mitä pystyy toisille antamaan, kuin sillä, mitä pystyy itse toisilta saamaan. Kirja on minun tapani jakaa omasta elämästäni muille.
Urheilusta kiinnostuneelle kirja kertoo, mitä matka lama-ajan Lieksasta olympiakultaan vaati. Työelämässä ja yrittämisessä mukana olevalle jaan kokemuksiani yrityksen rakentamisesta, sijoittamisesta ja siitä, miltä iso tappio tuntuu ja mitä siitä voi oppia. Kolmas teema kirjassa on usko ja ne elämänarvot, joille urheilu ja työn tekeminen ovat rakentuneet.
Neljäs teema on media. Yhteistyö median kanssa on kuulunut elämääni nuoresta pitäen. Se on tullut huippu-urheilun kautta annettuna tekijänä, eikä sitä ole kysytty. Kolme olympiakultamitalia vuonna 2002 jätti julkisen jäljen, jota ei voi paeta, ja myöhemmin Samla Capitalin vetämä The Hotel Marian hanke kiinnitti median huomion. Media kertoi yhden näkökulman siitä, mitä tapahtui, mutta tapahtumien keskiössä kuva piirtyi laajempana. Oli kuin kaksi todellisuutta: se, mitä mediassa luki, ja se, mitä omilla silmillä näki ja koki. Halusin käsitellä kirjassa median roolia reaalielämään vaikuttavana voimana ja laajentaa ymmärrystä siitä, miksi media kirjoittaa, mitä se kirjoittaa.
Joku voi olla kiinnostunut urheilusta, joku sijoittamisesta, joku mediasta ja joku elämän muista pohdinnoista. Jos yksikin kokemukseni antaa lukijalle uusia oivalluksia omaan elämään, kirja on silloin tehnyt tehtävänsä.
Samppa Lajunen
Asiaa Samppa Lajuselle?
Tämän lomakkeen viestit menevät Samppa Lajuselle henkilökohtaisesti, eivät Samla Capitalin asiakaspalveluun. Käytä sitä kirjaa koskeviin kysymyksiin tai palautteeseen, puhujapyyntöihin sekä muihin henkilökohtaisiin yhteydenottoihin. Samla Capitalia, sijoittamista ja mediakyselyjä koskevat asiat kulkevat yhteydenottosivun kautta.